Tunnustuksia ym.

Yllätyin iloisesti, kun hiiri antoi minulle blogitunnustuksen. Se on hieno! Ja tulin siitä iloiselle mielelle! Kiitos, hiiri!

Tunnustuksen saadessaan pitäisi noudattaa seuraavia ohjeita.
Pitäisi nimetä 15 bloggaajaa ja kertoa heille tunnustuksestaan (eli tuosta hienosta merkistä, jonka haluaisi antaa myös heille).
Sitten saa kertoa 7 sekalaista asiaa itsestään. Toki on myös muistettava kiittää palkinnon antanutta bloggaajaa ja liisteröitävä virtuaalinen haalarimerkki kirjoitukseen.

On todella vaikeaa nimetä sellaisia bloggaajia, jotka a) eivät vielä ole saaneet tätä tunnustusta joltain muulta, b) olisivat siinä määrin tuttuja, että heille kehtaisi lähettää tämän kiertokirjeen ja c) aikovat vielä joskus päivittää sitä blogiaan, jota olen ahkerasti seurannut. Huomaan, että lukemani ja kommentoimani blogit ovat enimmäkseen vaihdossa olevien toverien määräaikaisia blogeja, poliitikkoystävien vaaliaikaan päivittyviä blogeja tai työtehtäviin liittyviä blogeja, joita pitää seurata vähän niin kuin viran puolesta (vaikka nekin ovat oikeasti kiinnostavia). En siis oikeastani juuri lue "normaaleja" blogeja, joihin kirjoitetaan tuntemuksia ja ajatuksia päiväkirjamaiseen tyyliin. Ja sitten on tietysti vielä liuta yleisesti tunnettuja blogeja (ks. sivupalkki), joitten lukijana olen vain numero kävijätilastoissa.

Noh, kuinkas ajattelin tästä selvitä?

Yhdistelen annettuja tehtäviä vapaasti ja esitän seitsemän enemmän tai vähemmän blogimaista kirjaa, joita haluan kannustaa. Samalla tsemppaan itseäni kirjoittamaan enemmän kirjoista.

1. Pentti Saarikosken Nuoruuden päiväkirjat ilmestyy uusintapainoksena tänä vuonna (Saarikosken syntymästä 75 vuotta). HALUAN tuon kirjan. Luin päiväkirjat ensimmäistä kertaa lukioaikanani ja vaikutuin. Suuresti. Pitkäkestoisesti. Tämä hieno kirja on kuin massiivisen elokuvasarjan ensimmäinen osa: se näyttää, millainen sankari on ja kuinka hän kasvaa sankaruuteensa. En liene toistaiseksi lukenut yhtä hienoa (ja todellista!) kuvausta siitä, miten taiteilijasta tulee taiteilija.

2. Leo Tolstoin Tunnustuksia en ole vielä lukenut, mutta tahtoisin lukea pikimmiten. Kirja on syntynyt heti Anna Kareninan, tuon minua eniten naurattaneen lempikirjan, jälkeen. Se ei siis voi olla huono. Savon Sanomien arvostelun perusteella luvassa on aivan muuta kuin ihannoimassani kirjassa Kasakat. (Kasakat on niin täynnä luonnon rakastamista, kiihkeää kavioitten kopsetta ja äkkinäisiä ratsastuspyrähdyksiä paikasta toiseen, ettei toista vastaavaa ole.)

3. Aila Meriluodon kaikki päiväkirjat. Minulla on monta syytä odottaa päiväkirjojen seuraavan osan ilmestymistä. Yksi syistä on, että Meriluodon muuta kirjallisuutta on paljon antoisampaa lukea, kun samalla tutkii päiväkirjoja. Upea kirjailijatar.

4. Toivoisin jatkoa Karel Čapekin Puutarhurin vuodelle, mutta toivo on turha. Luin sen loppuvuodesta 2007, kun teatteriystäväni ja puutarhuri M suositteli sitä. Siitä lähtien olen halunnut ohjata teoksen monologiksi M:lle. Teksti olisi hänelle täydellinen. Suunnitelma on toistaiseksi toteuttamatta.

5. Virolaisen kapellimestari Eri Klasin muistelmateos Kes ma olen?, suomeksi Eri estradeilla (Jouko Vanhasen toimittamana ja suomentamana) oli juuri niin lämmin ja ihastuttava kuin herrasmies Klas itse. (Olen saanut kunnian tavata kapellimestarin joitakin kesiä sitten ja tehdä hänestä 70-vuotissyntymäpäivähaastattelun.) Teos kävisi oppikirjaksi musiikkihistorioitsijoille, tai ei sittenkään; se on liian koskettava ja hauska. Kirjan anekdootit auttavat paitsi ymmärtämään pohjoismaista "vakavan musiikin" kehitystä myös neuvostovaltioiden toisinaan käsittämätöntä toimintaa. Näitä muistelmia kun saisi lisää.

6. Jos pitää Queneaun Tyyliharjoituksista, pitää varmasti myös Mark Crickin kirjoittamasta ja kuvittamasta hassuttelusta Kafkan kanssa keittiössä. Maailman kirjallisuuden historia 14 reseptissä. Vuonna 2009 suomeksi painettu opus oli minulle aivan uusi tuttavuus, joka teki itseään tykö Kortepohjan kirjaston hyllyltä. Kirjassa on "oikeita" reseptejä, jotka on kirjoitettu kuuluisien kirjailijoitten tyyliin. Idea on hauska ja tekstit oivaltavia. Lukiessa tulee harvoin näin monella tavalla nälkä. Näitä lisää! Haluan tehdä itse! On kokeiltava (sanan kaikissa merkityksissä)!

7. Lev Rubinšteinin Tässä olen minä on runokirja, joka ei ole kirja. Tai ehkä onkin. Se on kokoelma pahvisille kirjaston korteille kirjoitettuja "runoja", jotka valokuva-albumin kuvien selityksiä ja näyttämöohjeita. Haluaisin tehdä tälle "kirjalle" paljon. Haluan "lukea" sitä yhä uudestaan. Tahtoisin liimata jokaiseen korttiin jonkin vaikkapa lehdestä leikatun kuvan, joka esittäisi kortin "runoa". Toisaalta haluaisin piirtää kortit täyteen tai liimata niihin kuvia, joilla ei ole mitään tekemistä "runojen" kanssa. Tämä "kirja" saa haluamaan paljon.

Paperikantisen kirjan viehätys

Moni kirja päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Ja esimerkkiteoksemme todellakin on!

Arvoisa äitini M lähettää minulle usein postipaketteja ja tapaa sisällyttää niihin kaikenlaista kampetta. Viimeksi hänen piti lähettää minulle vain capo (kooltaan 8 x 8 x 2 cm), mutta kuinka ollakaan, saapunut paketti oli kooltaan noin 40 x 30 x 10 cm. Capon toveriksi hän oli pakannut mm. vaatteita, minulle neulomansa villasukat sekä kaksi kirjaa, kirpputorilta löytämänsä Pertti Virtarannan Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä sekä Seikkailijatar-nimisen viihderomaanin. Viihderomaanin saatteeksi hän mainitsi, että se on silkkaa roskaa (hän oli varoiksi lukenut kirjan ensin) ja että voisin heittää sen vaikka roskiin. Vai niin.

Täm on juuri sitä miltä näyttää.

Viihdekirjallisuuden tuntemukseni on heikohkoa. Olen toki lukenut Mika Waltaria, Maiju Lassilaa ja jopa muutaman Twilight-kirjan, mutta muuten en juuri tunne ajanvieteromaaneja. Jos minun pitäisi nimetä hauskin lukemani proosateos, se olisi Anna Karenina, jota lukiessani nauroin katketakseni. Se vei voiton jopa Seitsemästä veljeksestä.

No. Suhtauduin epäileväisesti tähän Seikkailijatar-taskukirjaseen. Ymmärsin kuitenkin, että sitä kannattaa ainakin vilkaista, koska äitini oli lähettänyt sen. (Hän aina haukkuu muutenkin kaikki lukemansa kirjat.) Takakansitekstistä ilmeni, että kyseessä on romanttinen, historiallinen kertomus, jossa sivutaan Koillisväylää (mikä tietysti kiinnostaa mäntsäläläistä A. E. Nordenskiöldin tuntijaa). Kansi oli kuitenkin kuin pahimmanlaatuisesta harlekiinikirjasesta. Hylkäsin sen lukemattomien kirjojen kasaan.

Vaadittiin flunssa ja täydellinen kyllästyminen kaikkeen muuhun käsillä olevaan, ennen kuin päädyin selailemaan romaania. Nyt lukija varmaan arvaakin, että tietysti rupesin lukemaan sitä, ja selvittyäni ensimmäisestä luvusta lukuisten kirjoitustyyliin liittyneiden "eeeeei, eeeeei, eeeeeiiiii" -tuskailujen jälkeen olin koukuttunut.

Enää häiritsivät halvan näköiset kannet. Ongelmaan oli kuitenkin helppo ratkaisu: vanhahtava keltainen paperi ja arkastelutarvikkeisto.

Klassikko - tai sitten ei.

Pikaisen askartelun ja mittausvirheiden jälkeen olin saanut valmiiksi "Hirmuisen SIVISTYNEEN JA ASIALLISEN NÄKÖISET kannet". Tällaista kirjaa kehtasi kuljettaa mukanaan yliopistollakin ja syventyä seikkailukertomukseen tauoilla.

Takakannen sitaatit eivät osuneet ihan kohdilleen.

Jostain syystä tällaisin kansin varustettu kirja herätti suurta hilpeyttä opiskelijatovereissani. Monilla oli kokemuksia erilaisten kirjojen piilottelusta toisten sisälle. Kaikki toki myönsivät paperikantisen kirjan viehätyksen.  Lisäksi mattapintainen, hillitynsävyinen paperi näyttää mukavalta ja tuntuu miellyttävältä kädessä.

Samoja kansia voinee käyttää muissakin taskukirjoissa.

Naurettavia seikkoja:
1) Yltiöpäisen vakava suhtautuminen viihdekirjallisuuteen ja kirjamaun synnyttämiin vaikutelmiin.
2) Irtokansien askartelu.
3) Miksi sitä surkeaa kirjaa piti ruveta kärräämään mukana?
4) Miksi tästä piti kirjoittaa?
5) Anna Karenina!

Mutta hei, ei tällaisia temppuja voi harrastaa sähkökirjojen kanssa. Ei ketään kiinnosta, mitä tekstiä toisen ihmisen elektronisen läpyskän ruudulla vilistää. Toisen mukana oleva kirja sen sijaan tuntuu kiinnostavan monia. Kyllä minäkin tarkkaan katson, mitä lähimmäiset lukevat.

Kauniin päivän soundtrack

Kevät on täsmällinen vuodenaika. Se alkaa tarkalleen 1. maaliskuuta. Näin tapahtuu myös karkausvuonna, kuten nyt: talvi kesti päivän pidempään.

Auringonpaiste, hetkessä sulava lumi, päähän tippuvat räystäät ja sirkuttavat linnut (sekä hiihtoloma!) aiheuttavat toinen toistaan iloisempien sävelmien putkahtelemista päähän. Samoin kuin kevätaurinko paistaa sisään likaisimmistakin ikkunoista (ja etenkin niistä), voit nyt Sinäkin, hyvä lukija, kurkistaa pääni Bumtsibum-osaston sisään ja harjoittaa hieman salakuuntelua. (Ks. myös noin vuodentakainen tilanne "naisen pään sisällä" vastauksena suurimpiin kuuluvan idolini Markus Kajon blogiin.)

Tässäpä tämä. Ollos hyvä: kauniin päivän soundtrack (suom. ääniraita).

1. Astrud Gilberto: It's a Lovely Day Today

2. Jacques Brel: La valse à mille temps

3. Wigwam: Greasy Kid's Stuff

4. M. A. Numminen: Tikka Tuulispää

(Koko levy Swingin kutsu on sellaista päivänpaistetta, että sitä voisi nauttia D-vitamiinin sijaan.)

 

5. Simon & Garfunkel: Flowers Never Bend with the Rainfall

 6. Slapp Happy: Michelangelo

(Ja Strayed!)

7. Blues Section: Semi-circle Solitude

8. Ruth Etting: Button Up Your Overcoat

(Ja tietysti Bonzo Dog Doo Dah Bandin versio!)

9. The Karelia: Love's a Cliché

10. Olavi Virta: Sydänsuruja

11. Heli Keinonen: Laskettakkua brihat hebot

12. Yona: Maantien laitaa

13. Belle & Sebastian: Jonathan David

14. Georg Malmstén: Aallokko kutsuu 

(Kalasaaren kaunis Anni veisi voiton, mutta sitä ei valitettavasti löydy YouTubesta.)

Viimeiseksi kaikkein pahin korvamato,

15. Pilita Corrales: Rosas Pandan

Helakka

Arvoisa pikkuveljeni K viettää tänään syntymäpäiväänsä ja teinistyy virallisesti. (13 eli thirteen on ensimmäinen teini-iän vuosi. Tuo väliaikainen olotila onneksi päättyy, kun luku muuttuu kahdeksikymmeneksi.)

Halusin keksiä hänelle jonkin hienon, erikoisen ja samalla hieman piikikkään lahjan (niin kuin sisaruksille on soveliasta). Mikäpä olisikaan ollut parempi keksintö kuin äänittää parodinen cover-versio hänen lempikappaleestaan (Pendulumin Propane Nightmares, josta itsekin pidän). (Paras lahjaidea olisi ollut ihonkuorintahansikas, mutta niin julma en minäkään sentään ole.) (Täytyyhän jotain keksiä jouluksikin.) (Hiisi, kaktushan se vasta piikikäs lahja olisikin ollut.) (Piikkienköhän takia liian monet naiset saavat ruusuja?) (Sulkeudun sulkuihini.)

Kappaleen valmistuessa eräs sooloprojektini alkoi saada selvemmän muodon. Tämä uusi ajanvietteeni on nimeltään Helakka. Täytyyhän ihmisellä harrastuksia olla.

Karhun facepalm?

Šiivilän joulukalenteri lentää kuin Šiivilä

Pilailuhenkinen kansanmusiikkiyhtyeemme Šiivilä innostui ennen joulua irrottelemaan käsinukeillani. Jäsen Rebo asetteli kilisevät sormisymbaalit apinan kätösiin, ja kas, uusi hahmo oli syntynyt. Veikeää, lautasia hakkaavaa apinaa oli kuvattava videolle. Tuloksena syntyikin kokonainen joulukalenteri.

Šiivilän joulukalenterista on tullut jonkinlainen hitti. Sitä katsovat lapset, teinit ja aikuiset. Lapsukaisia kuulemma viehättävät murisevat karhut ja söpöt eläimet. Teinejä huvittaa elukoitten lievästi anarkistinen ote ja taipumus erilaisten hokemien käyttöön. Onpa joissakin jaksoissa (luukut 14 ja 21) myös Taistelu-Jaska-vaikutteita. Aikuiset taasen huomaavat kalenterista yhteiskunnallisia ja sosiaalista käyttäytymistä problematisoivia sävyjä. Ensimmäinen syväanalyysi on ilmestynyt hiireltä. Muutenkin on ollut äärimmäisen kiinnostavaa kuulla kommentteja ja tulkintoja luukkujen sisällöistä. Lisäksi on hauska huomata, kuinka absurdiin taipuvainen huumori puree kaikenikäisiin.

Joulukalenteri on pian lopussa. Sitä on ollut hirmuisen hauska tehdä. Vielä hauskempaa on, kun esimerkillinen äitini Ihme-Mirkku innostui kalenterista niin, että toimitti minulle vielä lisää käsinukkeja ("Taunot" eli Mauno, Rauno, Kauno, Esko ja Hubert). Savolaisen kettuhahmon ilmestyminen joukkoon oli puolestaan henkilö E:n ansiota. Ensimmäiset jaksot nähtyään hän antoi oman käsinukkekettunsa Revolle ja totesi, että sillä voisi olla käyttöä.

Näyttää siltä, että käsinukkeilu tulee saamaan jatkoa. Ei tätä malta nyt lopettaa, kun homma on sopivasti lähtenyt käsistä.